sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Vähikkälän väljämä ry:n syyskokous 2018

Vähikkälän väljämä ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään tiistaina 9.10.2018 Vähikkälän Seuratalossa klo 19.00. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.

Tervetuloa!

Vähikkälän väljämä ry:n  hallitus

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Varautuen turvallisempaa kotona ja kylässä –hanke 2016 - 2019


Vähikkälän Suvipuodilla Keskiviikkona 11.7.2018 klo 11:00

Vähikkälän kyläturvallisuussuunnitelmasta kertomassa Kristiina Mattila-Nousiainen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

Tilaisuudessa käydään läpi kylän turvallisuusongelmia ja keskustellaan turvallisuussuunnitelmasta. Samalla mietitään kyläkyselyn tarve ja laajuus, sekä sen työstämistapa.

Miksi?

Oman toiminnan merkitys haja-asutusalueella on ratkaisevaa hätätilanteessa.

Asukkaan osaaminen ja valmius toimia itse, ennen avun saapumista usein pitkien etäisyyksien päästä, toisinaan huonokuntoisia teitä pitkin, voi vaikuttaa apua tarvitsevan selviytymiseen hengissä. Oikea- aikainen alkusammutus, elvytys sekä varautuminen normaaliolojen häiriötilanteisiin ratkaisevat tilanteesta selviytymisen.

Tervetuloa!

Vähikkälän väljämä ja Vähikkälän VPK

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kevätkokouskutsu

Vähikkälän väljämä ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Vähikkälän Seuratalossa keskiviikkona 30.5.2018 kello 18.30. Käsittelyssä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!

Vähikkälän väljämä ry:n hallitus

Huom. Ilmoitamme sääntömääräisistä kokouksistamme sääntöjemme mukaan vain kylän ilmoitustauluilla ja näillä sivuilla. Käytämme myös s-posteja tarpeen mukaan tiedottaessamme toiminnastamme jäsenistölle.